Tuntuuko, että nuorten työntekijöiden motivaatiota voi olla vaikea ymmärtää? Entä kuinka nuoria voidaan sitouttaa? Muun muassa näiden aiheiden parissa tavallisesti painitaan monilla työpaikoilla.

Nykypäivän upeus ja toisaalta vitsaus on se, että porukka pyrkii erottautumaan massasta. Ihmisiä kaikin keinoin kehotetaan olemaan poikkeuksellisia ja löytämään erottautuvuustekijät, mutta samalla tehdään karhunpalvelus tavallisuuden arvostamiselle. Siitä jos mistä syntyy henkistä huonovointisuutta varsinkin nuorille tyypeille.

Jäämmekö liikaa yksin? Paljonko ihannoidaan yksin pärjäämistä? Luommeko työelämässä aitoa yhteenkuuluvuutta vai onko se silti jollain tapaa teennäistä? Nuoren työntekijän näkökulmasta maailma vaikuttaa pärjäämisen paikalta.

Nuori ihminen on huolissaan. Viekö työelämä kaiken ajan ja energian niin, ettei voi sitten enää nähdä maailmaa (vaikka reissata) ja kokea sen tarjoamia mahdollisuuksia? Onko töissä vaan tylsää ja samanlaista päivästä toiseen?